Tuotteistaminen on välttämätöntä
Yrityskohtaisissa valmennuksissa ja konsultoinneissa viemme tuotteistamisen aina yksittäisen tuotteen tai palvelun tasolle asti; tuloksena on yleensä, kun asiakkaan toiminnan taso tämän mahdollistaa, myyntivalmis palvelutuote aina aukikirjoitettua palvelukuvausta myöten. Valmentajamme ovat tuotteistaneet myös erilaisia paikallisia, kansallisia ja kansainvälisiä ammattitapahtumia sekä matkailualueiden ja kaupunkikeskustojen kehittämis- ja yhteismarkkinointihankkeita sekä toteuttaneet niitä.
Tänä päivänä ei riitä, että yritys on asiakassuuntautunut ja yrittää hahmottaa (kartoittaa, tutkia, aavistaa tai arvata) asiakkaan tarpeet tai halut ja sitten täyttää nämä tarjonnallaan. Sen sijaan yrityksen on oltava asiakaskeskeinen, jolloin asiakas otetaan mukaan palvelun suunnittelu- ja tuotantoprosessiin. Tällöin asiakas osallistuu itse palvelun tai tuotteen synnyttämiseen ja sitoutuu näin huomattavasti tiukemmin prosessiin, koska ymmärtää itse vaikuttavansa omiin asiakashyötyihinsä.
Tuotteistamisessa pureudumme asioihin, joita asiakkaamme asiakas haluaa palavasti tai tarvitsee kipeästi. Keskitymme erityisesti asiakkaamme vahvuuksiin sekä hyötyihin, joita tämä omille asiakkailleen tarjoaa. Tavoitteenamme on kiteyttää niin pysäyttävä myyntilupaus, että valittu asiakas ei kerta kaikkiaan voi jättää ostamatta. Tuotteistamisen tärkein tehtävä on helpottaa sekä ostajan että myyjän elämää; tuotteistamisen avulla sekä myyntityön (asiakkaamme näkökulma) että ostopäätöksen (asiakkaamme asiakkaan näkökulma) tekeminen muuttuvat mahdollisimman helpoiksi.
Tuotteistaminen on ensisijaisesti työkalu, jolla kiteytetään myynnin kannalta olennaisimmat ydinkohdat ja parannetaan yrityksen tulosta suoraan lisääntyneen myynnin kautta. Tämän lisäksi tuotteistamisen avulla pystytään selkeyttämään yrityksen toimintaa ja prosesseja siten, että kaikki osapuolet ovat perillä kokonaisuudesta.